6.3. Vuorovaikutus ja arkkitehtuuripolitiikan saavutettavuus

Arkkitehtuuripolitiikan tulee olla niin kuntien ja muiden julkisten toimijoiden kuin kansalaisten helposti saavutettavissa. Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman on kerättävä ympärilleen uusia ajatuksia sekä yhtä lailla jaettava niitä.
 
Ohjelman aiheiden on luontevaa näkyä muun muassa kohdassa 6.2. mainittujen maakunnan toimijoiden järjestämissä rakennettuun ympäristöön liittyvissä tapahtumissa.
 
Arkkitehtuuripolitiikan nimissä tulisi vastuullisten tahojen laajassa yhteistyössä rakentaa myös vuosittain järjestettävä seminaari tai muu tapahtuma, joka käsittelee vaihtuvaa ajankohtaista arkkitehtuuripoliittista aihetta tai aluetta Satakunnassa.
 
Satakunnan arkkitehtuuripolitiikan on oltava vuorovaikutuksessa kansallisen ohjelman ja muiden paikallisten ohjelmien kesken, ja sen vastuuhenkilöiden on oltava keskenään säännöllisesti tekemisissä ideoiden synnyttämiseksi ja niiden toteuttamisen edistämiseksi.
 
TAVOITTEET:
- Maakunnalliset toimijat yhteistyössä kuntien kanssa järjestävät vuosittain arkkitehtuuripolitiikan aihetta tai aluetta käsittelevän seminaarin tai muun tapahtuman.

 

 

ARKKITEHTUURI
tiedettä vai taidetta?
 
ARKKITEHTUURI SARJAKUVASSA

BLOGI
Satakunnan arkkitehtuurikuvasto

VINKIT
 
 

Pomarkun vanha kirkko
Pomarkun vanha kirkko 1933, julkisivu. R. Andelin, O. Kivimaa, O. Nummelin.