3.5. Pääsuunnittelutehtävä rakennushankkeessa

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että rakennushankkeeseen nimetään suunnittelun kokonaisuudesta vastaava pääsuunnittelija. Pääsuunnittelija vastaa sekä rakennushankkeen vaikutuksesta välittömään ympäristöön että itse rakennuksen laatuun ja käytettävyyteen. Tehtävään soveltuu yleisimmin hankkeen tilasuunnittelija eli arkkitehti, sillä arkkitehdilla on tehtävässä tarvittavaa kokonaisnäkemystä ja kyky tilalliseen hahmottamiseen.
 
Pääsuunnittelija on rakennuttajan avainyhteistyökumppani, jonka välityksellä hankkeen tavoitteet säädetään oikein ja saadaan myös toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Edellytyksenä pääsuunnittelijan tulokselliseen toimintaan on rakennushankkeeseen ryhtyvän tuki, koska pääsuunnittelijalla ei ole sopimussuhdetta muihin hankeosapuoliin.
 
Pääsuunnittelijan roolin merkitys on olennaista tunnistaa myös ammattirakennuttajien piirissä, jotta pääsuunnittelun kautta voitaisiin nykyistä paremmin tukea hyvän ympäristökokonaisuuden syntymistä. Kuntien tulisi tämän vuoksi voida tutustua alueillaan toimivien ammattirakentajien toimintaperiaatteisiin.
 
TAVOITTEET:
- Pääsuunnittelijan tehtävää tarjotaan järjestelmällisesti kohteen tilasuunnittelijalle eli arkkitehdille.
- Kohteen vaatimustason noustessa pääsuunnittelijalta tulee vaatia konkreettista näyttöä pätevyydestä kyseisen hankkeen läpiviemiseen.

 
 
 

ARKKITEHTUURI
tiedettä vai taidetta?
 
ARKKITEHTUURI SARJAKUVASSA

BLOGI
Satakunnan arkkitehtuurikuvasto

VINKIT
 
 

Reposaari