3.2. Hankkeen kulku

Julkinen rakentaminen toimii kaikkea rakentamista ohjaavana esikuvana. Jotta julkinen rakentaminen voisi olla esimerkillistä niin lopputulokseltaan kuin itse rakennusprosessinsa kannalta, tulee huolehtia oikeanlaisen työ- ja vastuutahojärjestyksen toteutumisesta hankkeen alusta loppuun.
Hankintapäätöksistä ja rahoituksesta vastuullisille tahoille on mielekästä käyttää pätevää asiantuntijaa jo hankkeen tarveselvitysvaiheessa. Tämän jälkeen voidaan tehdä hankepäätös ja siirtyä hankesuunnitteluun jne. Alla esitetystä kaaviosta (RT 2010) käy pelkistettynä ilmi tavanomaisen hankkeen vaiheet ja niiden oikea järjestys. Hankkeen laajuudesta ja luonteesta riippuu, miten sen osat painottuvat.
 
Erityisen tärkeää on selvittää jo hankkeen alkumetreillä rakennushankkeesta vastaavien työnjako sekä varmistaa hyvä yhteydenpito hankkeen eri osapuolien kesken. Koska rakennuksen ja rakennetun ympäristön ylläpito on keskeinen osa laadun säilyvyyttä, on resursseja varattava myös valmistuneen rakennuksen huoltoon.
 
TAVOITTEET:
- Kunnan tulee vaatia käytettäviltä suunnittelijoilta ja rakentajilta konkreettista näyttöä pätevyydestään.
- Kunnan sisäiset tiedonkulkumenetelmät hankeprosessissa päivitetään. Järjestetään esimerkiksi koulutus sisäisten asioiden tiedotuksesta ja sen merkityksestä.
- Hankkeen järjestelmälliseen kulkuun kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

 

 

 
 

ARKKITEHTUURI
tiedettä vai taidetta?
 
ARKKITEHTUURI SARJAKUVASSA

BLOGI
Satakunnan arkkitehtuurikuvasto

VINKIT
 
 

Kauttua