Arkkitehti
Arkkitehdin ammattikuvaan kuuluu rakentamisen kokonaisosaaminen sekä rakennussuunnittelun että yhdyskuntasuunnittelun kautta. Hankkeissa on huomioitava toiminnalliset, tekniset ja taiteelliset ominaisuudet.
Rakennusten suunnittelutyö voi kohdistua uudis- tai korjausrakennuskohteeseen. Arkkitehtejä työskentelee yksityisissä toimistoissa, kunnilla ja valtiolla.
Korkeakoulututkinnon suorittaneen arkkitehdin ammattinimike voi olla esimerkiksi arkkitehti, aluearkkitehti, asemakaava-arkkitehti, kaupunginarkkitehti tai yliarkkitehti
Arkkitehdin laatima suunnitelma luo rakennuksen tilojen, toiminnallisuuden ja ulkoasun perusratkaisut. Rakennuksilta vaaditaan yleensä ainakin käyttökelpoisuutta, kestävyyttä ja esteettisyyttä taloudellisesti järkevästi toteutettuna. Arkkitehdin tehtävänä on sovittaa yhteen omistajan ja/tai tilaajan sekä ympäristön asettamat vaatimukset.
Arkkitehti tekee työtään tiiviissä yhteistyössä muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa.
Arkkitehtikoulutus aloitettiin Suomessa vuonna 1872. Nykyisin arkkitehdin tutkinnon voi suorittaa Suomessa kolmessa korkeakoulussa:
- Aaltoyliopiston teknillinen korkeakoulu (TKK), Helsinki
- Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)
- Oulun yliopisto (OY)
ARKKITEHTUURI
tiedettä vai taidetta?
ARKKITEHTUURI SARJAKUVASSA
BLOGI
Satakunnan arkkitehtuurikuvasto
